Mitä vaikutuksia qigongilla on?
Listaan tässä postauksessa hyötyjä ja iloja, joita qigongin eli energiaharjoituksen tekeminen antaa.
1 Hermoston rauhoittaminen
Qigong-liikkeet aktivoivat parasympaattista hermostoa eli tuovat kehon stressireaktiosta takaisin rauhaan. Mitä enemmän keho voi olla tässä rauhan tilassa, sitä enemmän se voi tehdä sille tärkeitä toimintoja, joilla on vaikutus mm ruuansulatukseen, aineenvaihduntaan, hedelmällisyyteen, hormonitoimintaan.
Itse huomasin käytännössä hermoston rauhoittumisen ja ruuansulatuksen paranemisen qigongin aloittamisen jälkeen siinä, että suoli alkoi toimia säännöllisesti! 💩 Jee! Toinen asia, jota en osannut yhtään odottaa oli hiustenkasvun paraneminen tai niiden putoamisen hidastuminen…Bolognalainen kampaajani huomasi muutoksen ja kuvasi hiusteni olevan täydemmät. Hienonhieno (ohut) hiuslaatu ei ole muuttunut, mutta kerrallaan hiuksia on nyt enemmän 🙂 Kampaaja sanoi innoissaan, että jatka ihmeessä mitä olet tekemässä!
2. Tunteiden vapauttaminen
Toinen merkittävä asia qigongissa on sen vaikutus tunne-elämään. Tunteet ovat energiaa ja jos ne jäävät kehoon, jumi näkyy epätasapainona tunne-elämässä ja kehon oireiluna. Ja kellepä ei välillä kävisi niin! Siksi ihana asia on, että Qigongilla-liikkeillä voi tietoisesti vaikuttaa tunne-energioihin, suruun, pelkoon, iloon, vihaan ja empatiaan. Liikkeet eivät siis tyynnytä tunteita, vaan niiden kautta energia- ja tunnejumeja voi vapauttaa. Tämän ei tarvitse välttämättä tarkoittaa intensiivistä tunteiden tuntemista tai niihin liittyvien tarinoiden muistamista. Kehollisen ja energeettisen työskentelyn taika piilee juurikin tässä! Lisäksi kun kokee, että olet taipuvainen johonkin tiettyyn tunteeseen, voi tasapainottaa tunteeseen liittyvää elementtiä eli energia laatua tietoisesti. Tästä paljon lisää esim tiistain qigong-tunneilla, sillä viiden elementin qigong on suosikkejani! Tervetuloa sinne, laitan linkin tekstin loppuun.
3. Henkisen kasvun tuki: paluu omaan itseen
Monet henkisen kasvun teemat kuin vaikka itsensä rakastaminen varjopuolineen kaikkineen, rajojen asettaminen, itsensä puolelle asettuminen, tai jostakin rajoittavasta uskomuksesta vapautuminen, ovat tärkeitä, mutta ei aina niin yksinkertaisia asioita käytännössä. Niiden analysoiminen voi auttaa, mutta sitä kautta muutoksen aikaansaaminen saattaa olla hidasta. Sen sijaan kehollinen ja energeettinen työskentely tuo näihin tärkeisiin teemoihin uuden ulottuvuuden. Qigongissa voi palata omaan energiaan, voi maadoittua, voi vapauttaa jumeja, uskomuksia ja selvitymismalleja… lopulta kaikessa siinäkin on kyse energiasta. Energian virrattaminen ja tasapainottaminen vaikuttaa kaikkiin yllä mainittuihinkin teemoihin ja tuntemalla meridiaaneja voi vaikuttaa mihin teemaan milloinkin tuntee tarvetta.
4. Terveyttä ylläpitävää ja samaan aikaan helppoa
Qigong -sarjoja on olemassa kaikenlaisiin ongelmiin ja vaivoihin, esim ahdistukseen, hormooniperäisiin vaivoihin tai vaikka astmaan. Qigong on kuitenkin ennenkaikkea ennalta ehkäisevä harjoitus, jolla tuetaan energian virtausta, terveyttä ja pitkää ikää. On kuvaavaa, että perinteisessä kiinalaisessa terveydenhuollossa lääkärille maksettiin niin kauan kuin asiakas kävi lääkärin luona ja oli terve. Kun asiakas sairastui lääkärille ei enää maksettu - ydinajatus oli siis, että lääkärille maksettiin siitä, että hän piti ihmisen terveenä. Qigong oli yksi ydinkeinoista, joilla terveyttä tuettiin.
Terveyttä ylläpitävän harjoituksen ei tarvitse olla vaativaa - qigong-liikkeet ovat yksinkertaisia ja helppoja tehdä. Niitä voi mukauttaa oman jaksamisen ja voinnin mukaan. Yksinkertaisuus ei tarkoita etteikö harjoituksella ole merkittävää vaikutusta. Monesti voi kokea, että jo pieni harjoitus on saanut aikaan yllättävän energian muutoksen ja olo on erilainen; keho on vähän elävämpi, mieli selkeämpi ja sydän avoimempi. Helppous on tärkeää, koska se madaltaa kynnyksen aloittamiseen melkein olemattomaksi.… ja päivittäinen säännöllinen vaikka pienikin harjoitus vaikuttaa kulloiseenkin päivään - ja vaikutus kumuloituu ajan kuluessa.
5. Keskitien harjoitus
Helppous liittyy Qigongissa käytettyyn wuwei -käsitteeseen. Wuwei käännetään usein “action without action” ja “doing without doing”. Se tarkoittaa että tehdään asioita, käytetään yang eli (nyt vähän yksinkertaistaen) maskuliini-energiaa ja sitten taas aktivoidaan yin, feminiini-energiaa eli otetaan vastaan ja rentoudutaan. Tekemällä liikkeitä, itseä ei jätetä heitteille, mutta samalla ei yritetä liikaa, vaan välillä rentoudutaan ja annetaan asioiden tapahtua. Tällaista keskitien asennetta voi harjoitella itse qigong- harjoituksessa ja lopulta sitä voi soveltaa kaikkeen tekemiseen elämässä…Toimitaan ja sitten taas otetaan askel taaksepäin ja annetaan asioiden tapahtua.
6. Yhteys luontoon ja intuitioon
Qigong on meditatiivinen harjoitus ja vahvistaa yhteyden tunnetta ympäröivään luontoon, omaan sisäiseen viisauteen ja intuitioon. Qigong putsaa kaikkea mikä estää kuulemasta intuition ääntä, kuten mielen tarinoita ja uskomuksia, pelkoja tai muita jumittavia tunteita. Se tuo läsnäolevaksi, jolloin on myös mahdollista kuulla intuition hienovarainen ääni ja olla läsnä ja tietoinen. Tämä kaikki lisää luottamusta, keveyttä ja selkeyttä.
Haluaisitko kokeilla?
Ehdottomasti tärkeintä on oma kokemus qigongista, joten kutsun sinut seuraavana tiistaina klo 18 Suomen aikaa Zoomiin 40 minuutin mittaiseen harjoitukseen! Kirjaudu sivulle “Sinun Ateljee” ja sivulta löytyy linkki tapaamiseen. Nähdään siellä!!
Ps.
Qigongin vaikutuksesta on myös tieteellisiä tutkimuksia ja tuloksia, joihin voit tutustua täällä:
Ja tässä uutinen, jossa kerrotaan, kuinka Bolognan sairaalassa lääkäreille aloitettiin covidin aikana järjestää qigong -hetkiä lääkäreiden oman terveyden tueksi...
